Kaffe då & Näkemiin Atemo

Onneksi viimeisellä keniaviikollamme ehdimme vielä vierailemaan kenialaisessa kodissa. Maanantai-iltana olimme putkimies Benjan luona. Hän kanssaan olemme tehneet paljon työtä yhdessä, joten oli mielenkiintoista nähdä hänen kotinsa.

Hän esitteli meille viljelyksiään ja sieltä löytyi maissia, maapähkinöitä, sormihirssiä, mangoa, ja mikä parasta KAHVIA!!! Benja sanoi, että voimme kertä kahvia, kuivata pavut auringossa ja viedä Suomeen. NIINKÖ? Sitten alettiin poimimaan ja vähänkö se oli siistiä. :)

Seuraavana päivänä pavut ottivat aurinkoa takapihalla. Niistä pitää vielä kuoria yksikerros pois. Mukava ilta illan viileydessä mukavassa seurassa. Ei kai tässäkään voinut muuta kuin hymyillä.

Viimeisen päivät Atemossa on olleet työntäyteisiä. Ohjelmassa on ollut (kahvin kuivatuksen lisäksi) vesiprojektien viimeistelyä ja pakkausta. Tänään on viiminen päivä täällä. Meillä on ollut lähetystyöntekijöiden kanssa kokous ja iltapäivällä lähdemme ajamaan. Haikeaa edelleen, mutta samaan aikaan innostavaa tulla Suomeen.