Jäähyväiset Rukongossa

Olemme asuneet täällä Keniassa pääasiassa kahdessa paikassa, Atemossa ja Rukongossa. Viime päivien aikana olemme olleet Rukongossa järjestämässä viimeiset asiat ja hyvästelemässä ihmiset. Olo on samaan aikaan haikea ja helpottunut. Vaikka välillä on ollut raskaita päiviä, niin ehdottomasti täällä on ollut myös mahtavia päiviä.

Rukongossa ja Atemossa on omat erityispiirteensä. Rukongon ominaispiirre on ehdottomasti ollut ihmisläheisyys. Se on samaan aikaan ihanaa ja myös raskasta. Eilen, viimeisenä päivänä, ovellamme kävi reilu kymmen ihmistä erikseen. Joku tuli vain hyvästelemään, joku pyytämään laastaria, kolmas pyytämään apua koulumaksuissa, seuraava pyysi peltikattoa, ja eräs uutta lukkoa. ja niin edespäin… On mukava kohdata ihmisiä, mutta välillä tekee mieli laittaa kioski kiinni. Tarpeita riittää loputtomiin ja Rukongossa ne tarpeet kävelevät ovelle. :)

Viimeisestä päivästä Rukongossa jäi hymy huulille. Olemme tustuneet moneen hellyyttävään, lämpimään ja aitoon ihmiseen!

Kenian seikkailu jatkuu vielä pari viikkoa Atemossa, Kisumussa ja Nairobissa. Tavaroiden pakkaaminen Rukongossa ja hyvästelyien alkaminen sai kuitenkin aikaan tunteen, että kotimatka on jo alkanut.

Odotamme innoissamme Suomeen paluuta, valoisia öitä, perheitä ja ystäviä jnejne <3

Nähdään pian!

Unelmia

Eilen kävimme päiväseltään Rukongossa mittaamassa yksityiskohtia uuteen vesiprojektiin.   liittyen. Tässä mahdollisesti toteutuvan uuden porakaivon paikka ja onnelliset kyläläiset.

He alkoivat jo haaveilemaan lennokkaasti, että lähempää saatavan veden avulla he voisivat alkaa kasvattamaa tomaatteja ja sipuleita, ja sitten kaivon ympärille he perustaisivat kioskeja, jossa he voisivat myydä niitä, ja kaivon ympärille syntyisi pieni keskusta… :) Me yritimme vähän toppuutella. Kaivon rahoitus ei ole vielä varmistunut, vaan on vasta hakuvaiheessa. Toiseksi ennen poraamista ei voida olla 100 % varmoja löytyykö vettä ja kolmanneksi veden laadusta ei ole vielä tietoa. Lähimmän kaivon vesi ei nimittäin sovellu kasteluvedeksi (mutta toiseen suuntaan lähimmän kaivon vesi sopii). Oli jokatapauksessa ilahduttavaa nähdä, miten he innostuivat ja alkoivat unelmoimaan! Se on terveellistä.:)

Vesinäytteitä

Olemme keränneet tänään vesinäytteitä Rukongon lähikaivoilta. Niiden avulla on tarkoitus kartoittaa Rukongon vesitilannetta. Näytteet on nyt pakattu Monan ja Alfin laukkuun ja ne tulevat ensi viikolla heidän mukana Suomeen analysoitaviksi.

Sawangin kaivolle menimme kävellen samalla kun kävimme aamulenkillä Sumballa ja Jakob sai muuten ennätysajan muzungujen sarjassa! Emme olleet ennen käyneet kyseisellä kaivolla ja se ei olisi löytynyt kovinkaan helposti, mutta sitten pellolta kuului naisen ääni: Jakob! Hanna! How are you?. Sieltä kömpi esiin Tabita, eräs nainen, joka tunnisti meidät. Hän opasti meidät sitten kaivolle ja tarinalle tuli happy end. Paitsi, että lenkki kesti yhteensä kolme tuntia, emmekä olleet syöneet aamupalaa ja lisäksi aurinko alkoi jo lämmittämään turhan kuumasti. Puoli 11 oltiin takaisin kotona ja aamupala maistui HYVÄLLE!:)

Iltapäivällä seikkailimme Manjalan kaivolle (sama kaivo, josta kannoimme Sonjan ja Marin kanssa vettä pään päällä Rosen talolle). Tällä kertaa menimme autolla (jalat ei enää kulkeneet), mutta näiden sateiden aikana autolla liikkuminen ei ole täysin mutkatonta. Sanotaanko näin, että oli jännittävä matka. Muut näytteet tulivatkin helposti. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia, josko niistä selviäisi jotain tarpeellista.

 

 

Turinoita

Lupailin viime viikolla, että viikonlopun aikana olisi tullut kuvia, mutta päivät Kisumussa olivat sen verran täysinäiset, että päivitykset jäi tekemättä. Pole! = I’m sorry!

Mistä aloittaisin…Täällä on tapahtunut aika paljon. Yksi oleellisimmista uutisista on Atemon lähetysasemalla kaivon pumppu on nyt vaihdettu myös aurinkoenergialla toimivaksi (sähkö varalla). Uusi pumppu on nyt käytössä. Hurraa! :) Aurinkopaneeleita tuli 10 kpl kukin 80 W.

Viikonloppuna Kisumussa tapahtui yhtä sun toista. Mm. tällaista: Saimme poraajien tekemän loppuraportin porauksesta ja testipumppauksesta. Raportin veimme pumpputoimittajalle, jotta hän osaisi valita uuteen kaivoon (ABC) tulevan pumpun ja tarvittavan määrän aurinkopaneeleita. Pumppu tulee 46 metrin syvyyteen ja veden dynaaminen vedenpinta (pumpun käydessä) kaivossa on 20 metriä maanpinnasta. Pumpattava korkeusero on siis paljon pienempi kuin, mihin aluksi oltiin varauduttu (100 m). Kaivosta vettä pumpataan lisäksi noin 30 m korkean kukkulan päälle. Alunperin tähän oltiin ajateltu pumppausta kahdella eri pumpulla kahdessa eri vaiheessa, mutta nyt riittääkin yksi pumppu. Aurinkopaneeleita ABC:n kaivolle tulee 11 kpl ja kukin niistä 110 W. Mielenkiintoista, eikö!?;)

Sunnuntaina haimme Kisumun lentokentältä Tomaksen ja Ingegerdin ja ajoimme heidän kanssa Rukongoon.

Maanantaina Rukongossa olimme Alfin mukana kokouksessa paikallisten muodostaman vesikomitean kanssa. Keskustelimme heidän kanssa uuden kaivon tarpeesta Rukongossa. Yksi asia tuli selväksi: tarvetta vedelle on! Vaikka kyse oli vasta suunnitelmista, niin ihmisten silmät loistivat innostuksesta. Se oli pienelle ihmiselle hieno hetki kokea.

Samaan aikaan vesitapaamisen kanssa Mona, Ingegerd, Tomas ja paikallinen diakonissa Pamela menivät kotikäynnille naisen luokse, josta kirjoitin pitkäperjantaina. He veivät sinne ruokaa, saippuaa ja lapsille vaatteita jne. Heidän talossa ei ollut mitään muuta kuin yksi tuoli. Tiistaina kävimme vielä ostamassa naiselle siemeniä, jotta hän voisi myös istuttaa maissia ja hirssiä.

Meillä alkaa reitriitti huomenna Naro Morossa ja olemme tällähetkellä matkalla sinne. Juuri nyt olemme Nakurussa yötä ja ulkona litisee ja lotisee vettä.

Lisää turinoita tulossa… Jappe on ottanut hienoja eläinkuvia. Pysykää siis kanavalla!

 

Sydäntuntoja

Tulimme viettämään pääsiäistä Rukongoon. Täällä on niin kaunista! Nyt on sadekausi alkanut, joten toivonkipinä paikallisten puolesta on herännyt. Täällä Rukongossa on ollut todella kuivaa ja ihmiset ovat olleet tiukoilla. Nyt kuitenkin on tullut sateita ja ihmiset kylvävät innoissaan.

Eilen oli pitkäperjantai. Tässä kuva eiliseltä.

Eilen pitkäperjantaina kävimme kirkossa ja olimme kotona. Yht’äkkiä olohuoneeseemme tuli viltteihin kääriytynyt nainen, jota emme tunteneet. Hän istui alas ja pian selvisi, että hän puhui vain luon kieltä. Onneksi Mona oli lähellä, joten huusin hänet apuun. Mona selvitteli naiselta luon kielellä, mitä asiaa hänellä oli. Nainen oli sairas, ilman ruokaa, ilman rahaa, ilman siemeniä, joita kylvää ja hänellä on paljon pieniä lapsia.

Tunteiden vuoristorata seurasi. Nopeasti alkoivat tulla ajatukset, että huijaakohan hän, ja jos me autamme, niin tuleeko huomenna puolet kylää meille pyytämään samaa, tai jos autamme, niin mitä se auttaa pitkällä tähtäimellä. Orjantappurakruunu pöydällä kuitenkin pisti sydämmeen, enkä saanut järkeiltyä tunnetta pois. Autoimme naista vähän ja hän jatkoi matkaa. Kuulimme vähän myöhemmin päivävahdilta, että nainen on todella köyhä, hänen miehensä juo, eikä pidä huolta perheestä, ja että naisella on myös mielenterveydellisiä ongelmia. En voinut kuin itkeä.

Sydämmentuntoja (varoitus, voi aiheuttaa kipua):

Välillä täällä tulee ahdistus siitä, miten paljon hätää näkee, eikä itsellä ole ratkaisuja eikä vastauksia. Se sattuu.

Välillä täällä joutuu kysymään, miten me olemme voineet saada niin paljon, emmekä edes tajua sitä. Kerran yksi paikallinen kysyi, missä maissa olemme matkustaneet, ja kun aloimme luettelemaan, minua alkoi hävettämään. Meillä on mahdollisuus matkustella mielin määrin, mutta suurin osa näistä ihmisitä ei voi haaveilla matkustamisesta edes kotimaassaan. He haaveilevat huomispäivän ruuasta. Vetää sanattomaksi.

Kaikki apu, mitä antaa tuntuu niin pieneltaä ja vähäpätöiseltä, että senkin jälkeen on vain selittämätön suru. Välillä haluaisi vain nopeasti takaisin Suomeen, ja sulkea silmät maailman hädältä, viihdyttää itseään ja mennä ostamaan karkkia. Ja sekin sattuu.

Mona kertoi viisaita sanoja, että näitä tunteita joutuu käymään läpi ja lopulta ajan kanssa löytää oikean tasapainon, että osaa auttaa oman osansa. Koko maailman huoliahan ei pysty kantamaan harteillaan.

Ja niin se varmasti on, että vaikka voisi auttaa vain vähän, se kannattaa kuitenkin.

“If I knew I should die tomorrow, I would plant a tree today.”  ~Stephen Girard

Kosketuksia Rukongosta

Palasin (Hantta) Monan kanssa tänään Atemoon. Täällä yhä odotellaan suojaputkia kaivoon. Tässä vähän (pehmeitä)terveisiä Rukongosta:

Mona käy opettamassa perjantaisin terveystietoa Rukongon ammattikoulussa (RYP:ssa) ja tällä viikolla aiheena oli HIV/AIDS. Mona oli hommannut vierailevia luennoitsijoita tälle erikoiskerralle, sillä aihe on todella tärkeä. Rukongon alueella noin 28 % väestöstä on HIV positiivisia ja raskaana olevista naisista jopa 40 %… Oppitunnit piti paikallinen AIDS-mentor ja hänen mukaan oli yksi oppilaista, joka itse sairastaa kyseistä tautia. Oppitunnit olivat mielenkiintoiset, mutta myös surulliset. Se on ihan eri kuulla AIDSista Suomessa, kun asia tuntuu niin kaukaiselta, verrattuna siihen, että täällä se tulee konkreettiseksi ja lähelle.

Iltapäivällä Monalla ja minulla oli ohjelmassa naisten raamattupiiri. Paikalla oli meidän lisäksi noin 20 naista ja aiheena oli Ruut. Oli koskettavaa lukea Ruutista, nuoresta leskestä, nälänhädästä, kuivuudesta ja Jumalan avusta, näiden naisten keskellä ja katsoa viereen nuorta leskeä silmiin. Jotkut asiat tulevat ihan eritavalla täällä lähelle kuin Suomessa. Välillä on silmät sumeta.

Sain myös vihdoin ommeltua uuden huivini (kangan) käyttökuntoon käsinveivattavalla ompelukoneella otsalanpun avulla. Kiitos Sonjalle ja Marille nuppineulojen laitosta!:)

Lopuksi kuva Atemon Jakaranda-puusta.

 

 

 

 

Harambee!

Viikonloppuna mielenkiintoiset tapahtumat saivat jatkoa, tällä kertaa Rukongossa. Lauantai-iltana menimme Harambeehen, eli ”rahan keruu”-tapahtumaan. Sana “haramabee” tarkoittaa suurin piirtein ”teemme sen yhdessä”. Kyseessä oli eräs leski, joka keräsi rahaa lastensa koulumaksuihin. Peruskoulu on täällä melko halpaa (1 euro/lukukausi), jos olen ymmärtänyt oikein. Lukio sen sijaan on jo paljon kalliimpaa (ilmeisesti 200-500 €/vuosi). Jos päiväpalkka on täällä suunnilleen muutaman euron, niin voitte laskea kuinka monen työpäivän rahat. Ja usein lapsia on enemmän kuin yksi. Siksi täällä on melko tavallista järjestää harambee. Kyseiseen harambeehen, johon menimme oli nähty paljon vaivaa. Sitä oli valmistellut noin 20 hengen komitea ja paikalle oli kutsuttu monta kunniavierasta. Monalla oli kunnia olla toinen kunniavieras ja me kuljimme hänen perässään. Kunniavieraalle kuului erityiskohtelua, mutta samalla heidän odotetaan myös tuovan suurimman panoksen rahan keruuseen. Lesken kodin pihalle oli kyhätty puunrungoista ja pressuista iso teltta. Sisällä oli kaksi moottoripyörää, joista saatiin virtaa musiikille ja valoille. Teltassa oli tuolirivejä ja lisäksi kunniavieraille sohvat liinoilla päällystettyinä. Muistatte ehkä kun kerroin, että valmistujaisissa oppilaat koristetaan kunnolla. Nyt pääsimme mekin koristautumaan kuusen koristeilla.:)

Olimme paikalla ennen seitsemää ja olimme ensimmäiset teltassa. Istuimme siellä ja odotimme noin tunnin, jonka jälkeen meidän haettiin sisälle syömään ugaalia, kanaa, sukumawikia, ja chapatia, käsin tietysti. Ruuan jälkeen palasimme telttaan istumaan ja odottamaan tapahtuman alkamista. Pikkuhiljaa ihmisiä valui paikalle enemmän ja enemmän (lopulta ihmisiä oli noin 100). Teltassa oli musiikkia ja lapset ja muutama muukin innostuivat tanssimaan. He tanssivat niin hienosti ja me nauroimme makeasti. Olihan meidän pakko mennä heidän mukaan.

Vasta noin klo 22 tapahtuma alkoi. Itse rahan keruu olikin varsinainen show. Ensin tuli leski ja sitten ihmiset saivat käydä laittamassa pöydälle rahaa hänen osuuteensa. Monet kävivät monta kertaa ja ilmoittivat innoissaan mitä antavat ja yllyttivät muita. Lesken osuutta kesti ainekin puolituntia. Sitten tuli Monan vuoro ja Mona toi terveiset Suomesta. Ja taas ihmiset saivat osallistua tällä kertaa Monan osuuteen. Ja näin homma jatkui aamuun asti! Me muzungut ikäväkyllä väsähdimme ennen kahtatoista ja palasimme kotiin. Aamulla, kun heräsimme musiikki kuului vielä. Suurin osa jaksoi kuitenkin tulla kirkkoon kymmeneltä ja siellä kuulimme, että rahaa oli saatu kerättyä 940 €. Se riitti lesken kahden lukiossa käyvän lapsen loppuihin koulumaksuihin. Olipahan taas erilainen kokemus.

 

Patroba och Rose hälsar!

Då gruppen från Finland besökte oss hade vi hjälp av Patroba Onsiango, Rose och Tobias i köket. På bilden ser ni Patroba och Rose. Patroba och talade om vilka alla han känner i Finland och han ville hälsa till alla! Speciellt till Helena Sandberg, Christian Djupsjöbacka, Jorma, David och Mia, Brita och Olof Jern och deras barn, Alf och Monas barn och till Joel Norrvik. Det skulle vara roligt om någon som läser detta kan hälsa vidare till dessa personer! Om jag förstått rätt så har några av er haft Patroba eller Rose som kock? Patroba hälsar att hans pojke Alf junior mår bra och att hans fru mår bra. Ros hälsar att barnen mår bra! Jag kan hälsa att de lagar helt underbart god mat!

Kouluja ja vieraita

Blogipäivitykset on jäänyt tällä viikolla vähiin, sillä emme ole ehtineet olla koneella paljoakaan. Ryhmä Suomesta tuli tiistaina Rukongoon. Osa ryhmästä majoittui meille tänne “Olavin linnaan” ja osa naapuriin “Alfin torppaan”.

Keskiviikkona olimme ryhmän mukana vierailemassa ammattikoulussa, jonka SLEF on perustanut kauan sitten. Ammattikoulussa on kolme linjaa; muurari-, puuseppä- ja ompelulinja.

Ammattikoulun jälkeen vierailimme läheisellä ala-asteella Sumba primary schoolissa.

Esikoululaiset puun varjossa.

Lounastauko; lapset kävelevät kotiin syömään. Tai oikeastaan ne kävelevät, jotka ehtivät tunnissa kotiin ja takaisin koululle. Toisilla on mukana sokeruokoa, jota he voivat nakerrellana. Pahimmassa tapauksessa jotkut vain juovat vettä. Koululla ei ole varaa tarjota lapsille ruokaa.:*(

Tänään matkasimme ryhmän mukana Kisumuun. Huomenna ryhmä jatkaa matkaa ja tiemme erkanevat. Me jäämme Kisumuun pariksi päivää. Kaivon porauslupa on nyt tullut ja huomenna menemme Alfin kanssa selvittelemään porausliikkeeseen  aikataulua ja käytännön asioita. Jos hyvin käy, niin kaivo porataan jo ensi viikolla, mutta sen näkee sitten. Lauantaina menemme Kisumun lentokentälle Jakobin siskoa Sonjaa ja hänen kaveriaan Maria vastaan. :) Sunnuntaina ajamme takaisin Rukongoon.

Tässä päivän eläinbongaus:

tastes of kenya part 1

Det är ganska svårt att få tag på (färsk) mjölk här i kenya. Eller det finns, men eftersom vi oftast handlar i Kisumu, som ligger ca 3 timmar bort, så är den lite problematisk att transportera. I butiken säljs “Long Life” mjölk, som säkert är ganska likadan som HYLA-mjölken i Finland. Den smakar lite likadant också, så den dricker vi inte så gärna. Man borde ju få i sig lite kalcium, så jag sökte efter alternativa mjölkprodukter. Problemet var det att de var ganska mycket socker i de flesta, tom 18 %… Men så hittade jag en intressant produkt som inte hade högre sockerhalt än mjölken i Finland:

Dairy Fresh Long Life Bubble Gum!

Smaken? Hubba-bubba. Men den gick att dricka! Konsistensen var något mellan vanlig mjölk och surmjölk. (ni får ursäkta att tastes of kenya börjar med en så okenyansk produkt som detta, men jag kom på iden idag då jag drack den!)

Det regnade väldigt inatt, vilket betydde att det var mörkt på morgonen och att folket kom sent till kyrkan. Den började 30 min senare än vanligt, och då var det många som ändå kom för sent! Jag och Hanna gjorde en tur till Sumba här på kvällen, vi tänkte inte riktigt hitta rätt stig, men lyckligtvis var det några lokala barn som kände igen oss och visste vart vi skulle, så di kunde visa vägen!